Vastuumme

Meille on tärkeää, että pystymme toiminnallamme vaikuttamaan asioihin - eikä pelkästään lääketeollisuudessa. Kansainvälisen yrityksen velvollisuuksiin kuuluu vastuullinen toiminta myös yhteiskunnan kannalta.

Meille vastuullinen toiminta tarkoittaa kestävää liiketoimintaa ja johtamista, monimuotoista henkilökuntaa ja henkilökunnasta huolehtimista, negatiivisten ympäristövaikutustemme minimoimista ja kasvun tukemista niissä maailmanosissa, joissa esimerkiksi puhdas vesi ja koulutus eivät ole itsestäänselvyyksiä.

Kestävä liiketoiminta

Pyrimme olemaan edistyksellinen toimija molemmilla liiketoiminta-alueillamme, luomaan markkinoille kilpailua ja tuomaan säästöjä kuluttajille ja yhteiskunnille.

EAEPC:n tuoreimman, vuonna 2010 tehdyn laskelman mukaan pelkästään Orifarm tuotti yhteiskunnalle ja asiakkaille 43 miljoonan euron säästöt pääasiallisilla markkinoillaan Tanskassa ja Saksassa. 

Myös rinnakkaisvalmistetoimintamme tuo miljoonien säästöt. Rinnakkaisvalmisteet ovat keskimäärtin 77% halvempia kuin alkuperäistuotteet. Viranomaisten maksamat lääkekorvaukset lasketaan halvimman lääkkeen perusteella; niinpä rinnakkaisvalmisteet säästivät vuonna 2010 Tanskan yhteiskunnalle 645 miljoonaa euroa.

Kestävä johtaminen

Meille kestävä johtaminen tarkoittaa useaa eri asiaa. Ensinnäkin keskitymme pitämään työntekijöistämme hyvää huolta. Haluamme luoda motivoivan työympäristön, jossa työntekijämme kukoistavat ja kehittyvät.

Lisäksi haluamme olla sosiaalinen, ystävällinen ja monimuotoinen organisaatio. Orifarmille monimuotoisuus tarkoittaa sitä, että työntekijät saavat tunnustusta nimenomaan erilaisuutensa vuoksi, eivät siitä huolimatta. Olemme työllistäneet onnistuneesti lukuisia fyysisiltä ja henkisiltä ominaisuuksiltaa rajoittuneita henkilöitä, joihin sovellamme erityisiä ja ykislökohtaisia ehtoja. Näemme potentiaalia jokaisessa työntekijässämme ja luomme kaikille mahdollisuuksia kehittyä työssään.

Kansainväliselle yritykselle on myös kilpailukyvyn kannalta erittäin tärkeää jakaa kokemuksia ja oppia toistemme kulttuureista.

Lisäksi Orifarm haluaa olla erityisen hyvä ja pätevä kumppani kaikille osakkeenomistajillemme. Niinpä meille onkin luontevaa taistella korruptiota vastaan ja edistää hyvää liike-elämän etiikkaa.

Ympäristö

Tavoitteenamme on tehdä ympäristöstämme parempi, joten ympäristöasiat ovat luonnollinen osa toimintaamme.

Orifarm ympäristövaikutukset aiheutuvat pääasiassa rakennuksista ja kuljetuksista. Ympräistövaikutuksemme minimoimiseksi koko organisaatiomme on ottanut käyttöön ympäristöohjelman, joka opastaa meitä ottamaan ympäristön huomioon päivittäisessä toiminnassamme. Tämä tarkoittaa sitä, että pyrimme jatkuvasti pienentämään energiankulutustamme ja jätemääriämme.

Ympäristöohjelmamme päivitetään joka toinen vuosi. Näin varmistamme sen, että keskitymme aiheeseen jatkossakin ja samalla tulememme asettaneeksi uudet ympäristövaikutuksia koskevat tavoitteet toiminnallemme.
Julkaisemme joka toinen vuosi myös ympäristöraportin voidaksemme paremmin arvioida ja seurata asettamiamme tavoitteita ja vaatimuksia ympäristövaatimusten suhteen.

Viranomaiset saavat ympäristöohjelmamme ja -raporttimme pyydettäessä.

Hyväntekeväisyys ja yhteiskunnallinen osallistuminen

Olemme menestynyt yleiseurooppailainen yritys, joten koemme velvollisuudeksemme ottaa oman osamme yhteiskuntavastuusta ja auttaa parantamaan ihmisten, eläinten ja luonnon oloja. Hyväntekeväisyystoiminnalla on yrityksessämme pitkät perinteet. Olemme jo vuosia osallistuneet maailmalaajuisiin projekteihin, jotka auttavat hädässä olevia ihmisiä ja tukevat tulevaa kehitystä niin paikallisesti, kansallisesti kuin kansainvälisestikin.

Yksi suurimmista hyväntekeväisyysprojekteistamme on H.C. Andersenin koulut Kambodžassa. Orifarmin lahjoitusten avulla on avattu seitsemän uutta koulua ja autettu lukuisia paikallisia lapsia saamaan koulutus.

Esimerkkejä muista tukemistamme projekteista:

  • Kaivojen rakentaminen Intiaan puhtaan juomaveden saatavuuden varmistamiseksi DanChurchAidin kautta
  • Kehitysmaiden lasten rokotus ja koulutus UNICEFin kautta
  • Projekteja Kaakkois-Aasiassa norsujen ja tiikereiden pelastamiseksi
  • Itä-Euroopan ja Intian villieläinten suojelu
  • Tanskalainen “Istuta puu” -projekti Tanskan metsien tukemiseksi
  • Tanskan MS-yhdistyksen tukeminen

Lahjoitamme kaikki ylimääräiset lääkevalmisteemme kehitysmaiden sairaaloihin Global Medical Aid -organisaation kautta.

Tällä hetkellä keskitymme erityisesti Myanmarin maaseutukyliin, joissa lahjoituksemme menevät kestävän kehityksen tukemiseen.

Klikkaa alla olevia painikkeita lukeaksesi lisää jännittävistä projekteistamme:

Myanmarin kylät                   Kambodžan koulut